Partiosyksyn aloitustempaus oli justiinsa niin hieno
kuin olin suunnitellut yhdessä huipputiimini kanssa. Vaikka naapuritontille
tuli joku Sirkus Finlandia verottamaan meidän Ihmerallin potentiaalisia
osallistujia, yllättävän iso sakki valitsi mieluummin partiomaisen
ulkoilutapahtuman vesisateessa kuin ylihinnoitellun parituntisen lämmitetyssä
jättiteltassa. Eurassa on partioasenne kohdallaan!
Peurojen
Ihmerallissa seikkailtiin kolon lähimaastoissa ja suoritettiin partiomaisia
tehtäviä yhdessä joukkueen kanssa. Partiomainen tehtävä oli esimerkiksi
ranskalaisten syöminen partiomausteilla eli perinteisen grillausmausteen
lisäksi ranut tuunattiin kunnon töräyksellä suklaakastiketta. Tämän rasti
toteutettiin yhteistyössä Kauttuan Grillin kanssa. Samaan aikaan grillillä
pyörineet evp:t saivat juuri oikean kuvan partiotouhuista.
Reittien
varsilla sytyteltiin tietenkin nuotioita, koottiin palapelejä, murrettiin salakirjoituskoodeja,
sukellettiin pää edellä vesisaaviin ja ihmeteltiin karttakoordinaatteja.
Joukkueille annettiin myös puhelinnumero, johon soittamalla tai wappaamalla
salaperäinen Neiti X opasti eteenpäin, jos rasteilta saadut vihjeet tuntuivat
liian kinkkisiltä.
Karttakoordinaatit
erityisesti herättivät hämmennystä. Ennakkoluulotonta tarpoja-ajattelua kuvaa
hyvin se, että Google Mapsin sijaan eräs nimeltä mainitsematon joukkue ehdotti
koordinaattien syöttämistä kompassiin, jotta maalialueen osoite saataisiin
selville. Lopulta kuitenkin päädyttiin käyttämään Googlen palvelua, koska a)
kompassissa ei ollut paikkaa, johon numerosarjat saisi kivuttomasti syötettyä
ja b) kompassia ei ollut mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti